Kattohuoltoa Aspegrenin puutarhasäätiölle

1) Kerro lyhyesti Aspegrenin puutarhasäätiöstä

– Aspegrenin puutarhasäätiö vastaa Pietarsaaren Ruusulehdon alueesta, joka on luokiteltu ”valtakunnallisesti merkittäväksi, rakennetuksi kulttuuriympäristöksi”. Olen Gunnar Smeds ja vastaan hallituksen jäsenenä muun muassa alueen rakennuksista.

Hallituksen jäsen Gunnar Smeds ja AMP Servicesin toimitusjohtaja Glenn Snellman seuraavat kivinavetan kattoprojektin etenemistä Pietarsaaren Ruusulehdossa.

2) Mistä syystä otitte yhteyttä AMP Servicesiin?

– Haimme Museoviraston tukea syksyllä 2021 ja tarvitsimme kustannusarvion hanketta varten.

3) Millainen katto kohteessa on?

– Historiallisesti arvokkaan kivinavetan katto oli päässyt huonoon kuntoon, ja katon pintaan oli alkanut muodostua pieniä ruosteläikkiä. Totesimme, että katto pitää maalata, ennen kuin ruoste pääsee aiheuttamaan laajempaa tuhoa. Kyseessä on 1770-luvulta peräisin oleva suojeltu kivinavetta, jossa on noin 790 m2:n galvanoidusta pellistä valmistettu saumakatto.

4) Milloin katto on tehty?

– Katto on tehty 1970-luvulla ja maalattu uudelleen 90-luvulla.

5) Millaisen palvelun valitsitte?

– Valitsimme katon maalauksen, johon sisältyy pesu, noin sadan ruosteläiskän hionta ja ruostesuojauskäsittely, pohjamaalaus ruosteenestomaalilla, varsinainen maalaus sekä pienehköjä rännien ja kannatinlautojen kunnostustöitä.

AMP Servicesin Evert Pesämaa ruiskumaalaa navetan kattoa ruosteenestomaalilla.

6) Ilmenikö projektin aikana yllättäviä haasteita?

– Jotkin katon kohdat olivat hankalasti tavoitettavissa. Myös suora auringonvalo ja kuumuus oli otettava huomioon töiden aikana.

7) Miten AMP ratkaisi ongelmat?

– Käyttämällä asianmukaisia nostimia ja valitsemalla maalaustyöhön kulloinkin sopivan ajankohdan ja pinnan, jolloin liian kuuma kattopinta ei haitannut maalaustyötä.

AMP Servicesin Ludvig Snellman maalaa peltilistoja Skylift-nostimesta käsin.

8) Ketkä AMP:n työntekijät hoitivat toimeksiannon?

– Evert Pesämaa, Ludvig Snellman ja Jonatan Häggman.

9) Milloin pesu ja maalaus tehtiin?

– Projekti suoritettiin 12–22.6.2023 välisenä aikana.

10) Mitä kautta olitte kuulleet AMP Servicestä?

– Taloyhtiömme oli käyttänyt kerran aiemmin heidän palvelujaan. AMP Services on yksi harvoja paikallisia yrityksiä tällä alalla.

11) Suosittelisitteko AMP Servicesiä muille arvokkaiden kulttuurikiinteistöjen hoidosta vastaaville toimijoille?

– Voin ehdottomasti suositella AMP Servicesin palveluja historiallisesti arvokkaisiin kulttuurikiinteistöihin. Yhteistyö sujui hyvin, vaikka alueella on runsaasti monenlaista julkista toimintaa.

1770-luvulta peräisin olevan kivinavetan katto maalattiin ”museomustalla”, joka sisältää kaksi osaa mustaa ja yhden osan ruskeaa sävyä. Navetta on luokiteltu valtakunnallisesti merkittäväksi, rakennetuksi kulttuuriympäristöksi.

 

Jätä kommentti